Tässä se nyt tulee. Olen alkanut pukeutua mätsäävästi kissojen kanssa. Ihan totta. Ja kaikki tämä on tapahtunut alitajuisesti, ilman suunnittelua. Jos ostan vaatteita tai valitsen niitä kaapista, huomaan, että olen aina valinnut kissoihin mätsäävät värit. Olen kuin yksi niistä. Kyseessä voi tietenkin olla myös alitajuinen tarve saada Kissamutsilta huomiota ja silitystä, naamioituminen yhdeksi kissoista saattaa olla tähän paras tapa.

On minulla toinenkin teoria: foliohatut päähän (nekin mätsäävät muuten kissoihimme)! Nimittäin, olen alkanut epäillä, että kissojen "kehrääminen" on itseasiassa suggestointia. Ja altistuttuani usean vuoden ajan kissojen hyrinän muodossa suorittamaan mind controlliin ne ovat saaneet minut toimimaan haluamallaan tavalla. Mm. pukeutumaan väreihin jotka näitä narsistisia otuksia viehättävät!

Toisinaan yritän harhauttaa näitä pikkueläimiä menemällä makuuhuoneeseen kirjani kanssa. Yleensä kissojen viihtyminen on tuossa talon viileimmässä huoneessa tasan nolla tähteä. Mutta jos satun lukemaan siellä, saapuvat pikkueläimet perässä yhtä varmasti kuin mäkäräiset pohjoisen kesään. Yht'äkkiä makuuhuone on pienten tasmanian tuholaisten aarreaitta, on lamppua jonka varjostinta rääpiä ja pudottaa, on pimennysverhot, joita pitkin kiipeillä, on kirja jota luen ja josta voi koittaa repiä sivuja irti!

Kissakodissa näkyvät elämän jäljet, nätisti sanottuna. Osuvampi ilmaisu olisikin ehkä, että kymmenien tasmanian tuholaisten jäljet. Toisinaan Kissamutsi saa sisustus ja suursiivousvimmoja, olisin niistä innoissani jos en tietäisi vimman menevän ohi yhtä nopeasti kuin se tulikin. Vimman aikana kissojen aiheuttamia pintatuhoja korjataan ja uusia kodintekstiileitä hommataan. Itse saan olla päävastuullinen korjaustöissä ja jostain kumman syystä myös ostokset eivät suinkaan mene kissojen omistajan piikkiin. Se pikkuriiviöiden kunniaksi on pakko sanoa, että he osallistuvat näihin sisustustöihin Teuvo Lomanin innokkuudella.

Toissapäivänä kissamutsin innokkuus saavutti mittasuhteet, jotka meinasivat saada lehmänhermoni katoamaan. Olin pitkän työviikon (ja kissanhoitorupeaman) päälle kokkaamassa keittiössä. Aikaisemmin olikin jo puhetta miten haastava tehtävä se on junior mastercheffien pyrkiessä keittiöön. Kaikesta huolimatta, halusin valmistaa kunnon illallisen ja kohtasin tällä kertaa aivan uuden haasteen. Pilkkoessani siinä kasviksia Kissamutsi saapui paikalle kissanpaskan kanssa. Hän oli juuri siivonnut hiekkalaatikon jonkun jäljiltä ja halusi esitellä kunnollista pökälettä. Keittiössä. Kun tein ruokaa. Ilmeisesti zoonoosi-epäilyt eivät olleet sillä hetkellä enää päällimmäinen huolenaihe...

Matkaa edeltävänä päivänä sähköpostiini ilmestyi kissojen hoito-ohjeet. Pahaa-aavistamattomana painoin tulosta-nappia ja huomasin kauhukseni ohjeiden olevan useamman sivun mittaiset. Hipsin tulostimelle kuin varkaissa ollut hamsteri ja vilkuilin olkani yli ettei kukaan leukaileva työkaveri sattuisi paikalle ja huomaisi millaista dokumenttia olin tulostamassa. Kun yritin tavata ohjeita, oli kissoihin liittyvä ajatuksenvirta jotain, mikä sai aivoni miltei poksahtamaan. Pakko palata ulosteisiin sen verran, että minun tulisi ohjeiden mukaan vahtia joka kerta kun joku käy laatikolla (helppo homma kun laatikoita ja kissoja on ympäri taloa), siivota tuotos heti ja raportoida sen ominaisuudet jääkaapin olevaan lomakkeeseen!

Kotona kissamutsi kuulusteli minut heti ohjeista, enkä selvinnyt tentistä loistavin arvosanoin. Hän tuhersi ohjeisiinsa vielä viivoja, nuolia, alleviivauksia, ympyröi tekstejä jne. Ohjeet eivät muuttuneet ainakaan selkeämmiksi.

Ehkä olisi ollut parempi, että hän olisi palkannut esim. CIA-agentin yönyli reissunsa ajaksi vahtimaan näitä pieniä hunneja, voi olla että omat resurssini ovat vain liian rajalliset tähän vaativaan tehtävään. Tosin kissanpojat, syövät ja leikkivät, ovat iloisia ja ennenkaikkea rasittavia -silloin oletan kaiken olevan kunnossa!

Ennen pidin ruuanlaittoa viikonloppuisin rentouttavana. Kuuntelin samalla hyvää musiikkia, saatoinpa juoda lasillisen viiniä samalla. Kuten huomaatte, kirjoitan menneessä aikamuodossa. Kokkailu ei ole enää niinkään rentouttavaa vaan muistuttaa enemmänkin jonkinlaista ninjojen taistelua. Yksi vastaan monta. Koitat pilkkoa, joku pikkuninja koittaa salamannopeasti syöksyä leikkuulaudalle ja työntää tassunsa väliin. Koitat keittää, paistaa ja säästää ninjat palovammoilta. Koitat varjella ruoka-aineita kissankarvoilta ja joutumasta niiden taisteluleikkejen harjoitusmateriaaliksi. Nostat pienet riiviöt miljoona kertaa alas pöydältä ja ne hyppäävät siihen takaisin kuin jojot.

Joku saattaisi kysyä, miksi en sulje yksinkertaisesti keittiön ovea. Koska kyseessä on avokeittiö, koska kissamutsi haluaa kullanmurujensa hengaavan muun perheen kanssa. Koska olen oikeastaan ainut joka kokee asiassa jonkinlaisen ongelman, muista kokkisotani katselu ja siihen osallistuminen on viihdyttävää! Olen koittanut pitää voimassa ohjesääntöä "ei elävää lihaa pöydälle", taistelu, joka on hävitty jo ennen kuin se oli alkanutkaan.

Kuinka vaikeaa sitten on sopia asiaa? Laitoin juuri Kissamutsille viestin aiheesta, jota olen aktivoitunut kysymään viikon kuluessa jo useampaan kertaan. Bingo, eurojackpot ja lottopotti, ajattelin kun Kissamutsi soitti minulle melkein heti laitettuani viestin. Ikävä kyllä, Kissamutsi halusi vain tiedustella mitä kissoille kuuluu, teenhän tänään etätöitä, eli palvelen kissoja. Puhelun päätteeksi tajusin, että ravintolaan menosta ei puhuttu sanaakaan.

Laitoin viestin ystävävilleni, viiden minuutin sisään kaikki neljä olivat ilmoittautuneet mukaan ja aika sekä paikka oli sovittu.

Kissoistahan on käyty keskustelua sen suhteen, ovatko ne oikeasti domestikoituneita vai oppineet vain käyttämään ihmisiä hyväkseen. Naurettava kysymys, etenkään jos on joskus jakanut elintilansa kissan kanssa! Hyväksikäyttöä räikeimmillään!

Joka tapauksessa, olen nyt keksinyt ratkaisun. En raaskisi millään luopua kissamutsista, enkä totta puhuen kaikista kissoistakaan, mutta todella, todella kaipaisin omaa rauhaa. Keksin tähän loistavan ratkaisun: mieluola! En vielä tiedä minne portaikon alle tai komeroon minut sijoitetaan. Itse toivoisin mahdollisimman äänieristettyä, valoisaa ja avaraa tilaa, jonne olisi sisäänpääsy vain minulla ja koiravanhuksella, mutta saatan houria. Ei ole niin väliä, olisiko tilassa pelikonsoleita, työkaluja tai sen sellaista. Ennenkaikkea toivon sinne rauhaa. Ja ehkä hyvän langattoman kaiuttimen siltä varalta että haluaisin kuunnella musiikkia tai tanssia oman tilani kunniaksi. Ehkä nojatuoli tai sohva, johon kenenkään kynsillä ei olisi asiaa ja jota koristaisivat vain omat karvani! Josta minun ei tarvitsisi nostaa takalistoani joka siunaaman kerta kun olen juuri päässyt istumaan. Istuisin siinä niin kauan, että perseeni puutuisi, ihan vain koska pystyisin!

Kissamutsi ei voi käsittää, hänen mielestään en ole enää eläinrakas ja haluan eristäytyä muusta perheestä. Ehei, siitä ei ole kysymys. Tarvitsen vain välillä rauhaa kestääkseni arkea, joka ajoittain muistuttaa mielestäni mielisairaalaa.

1. Kumolleen kaadetut kissapuut. Olisi kamalaa jos kissanpennut tippuisivat korkeista kissapuista leikkiessään. Näin ollen kissamutsin visuaalista silmää ei paina ollenkaan se, että hän vaatii kissapuut kumolleen aina kun on pentuja. Omaan silmään kissapuut ovat aina rumia, kumollaan ne s******nan kamppaajat ovat vielä vaarallisia. Mutta ei hätää, jos selviät muutamasta ensimmäisestä viikosta halkaisematta pimeässä kalloasi kun kompastut kumottuun puuhun, opit kyllä. Ne ovat nimittäin useamman kuukauden kumossa.

2. Munakenno takassa. Luit oikein. Jos haluat suuhusi vain eettisesti tuotettuja munia, on kätevin tapa ostaa ne joltain tuottajalta, joka läpäisee seulasi. Isossa kennossa. Jos jääkaapissa ei ole tilaa, niin voi olla että vilkkaan kissalauman kanssa ainut toimiva ratkaisu on kissamutsin patentoima "munakenno takan leivinosassa".  Pyydän kuitenkin saada huomauttaa, että a) takka on asunnossa melko näkyvällä paikalla b) en tiedä muita ihmisiä jotka sisustaisivat laittamalla munat takkaan c) jos olisin aikana ennen kissoja tehnyt jotain vastaavaa, olisi kissamutsi luultavasti antanut minulle samanlaisen käsittelyn, mitä kissojen tiedetään antavan pienriistalle.

3. Taitellut verhot. En puhu nyt kaappiin taitelluista verhoista vaan verhotangon päälle taitelluista verhoista. Aikoinaan kun taloon tuli kissanpentu tai kissanpentuja, oli tapana irrottaa verhot, pestä ne ja palauttaa paikalleen kun riiviö ei enää kiivennyt verhoihin. Joskus käytössä oli jopa harjoitusverhot, joiden kanssa ei ollut niin väliä. Sittemmin kissamutsi totesi touhun ilmeisesti turhaksi ja alkoi nostaa verhot verhotangon päälle. Kätevää. Rumaa. Näkyyn tosin melkein tottuu monen kuukauden aikana.

4. Hiekkalaatikko nojatuolissa. Joskus joku pikku kusiainen (kissanpentu) saa päähänsä alkaa pissimään esimerkiksi nojatuoliin. Jos hajujen poistaminen ja tehokas pesu eivät auta, on kissamutsin seuraava temppu nostaa pikkukissojen hiekka-astia nojatuoliin.  En kommentoi asiaa tämän enempää, mieti omalle kohdallesi esimerkiksi siitä näkökulmasta, että keille näitä huonekaluja lopunkaiken hankitaan.

5. Sohvatyynyt, paperit ja kengät ympäri kämppää. Pikkukissoissakin asuu pikku sisustaja. Tämänhetkiset pennut ovat erikoistuneet levittämään edellämainittuja tavaroita ympäri kämppää ja lattioita. Ihannetilassa joka paperille, kengälle jne olisi toki paikkansa kaapissa. Konmarituksen hengessä olisin valmis luopumaan myös sisustustyynyistä, kissamutsin näkemyksen mukaan taas more is more.

Suurin ongelma ehkä henkisesti onkin, että huomaan pikkuhiljaa tottuvani näihin erikoisuuksiin. Oma ihannetilani olisi, että tavaraa olisi mahdollisimman vähän, olisi siistiä ja avaraa. Tämän vuoksi raivaankin erilaisia suihkepulloja, käsidesejä, kissanleluja jne paikoilleen samaa tahtia kuin kissamutsi kantaa niitä esiin. Loputonta. Olenkin alkanut salaa haaveilemaan miesluolasta, josta kerron teille tuonnempana!

Että jee. Kissanpentuja.

1. äänihuulten poistaminen. Ei ehkä se eettisin ratkaisu. Ja äitikissat tarvitsevat ääntään kommunikoidessaan pentujensa kanssa. Unohdetaan tämä.

2. Sordino kurkkuun. Entisenä viulistina muistelen kaiholla sordinoa. Se on pieni kuminen härpäke, joka asennetaan viulun kieliin. Viulun äänestä tulee piano pianissimo! Magnifico! Hiljainen, vieno ääni menee.

3. Miesluola. Äänieristetty, muilla ominaisuuksilla tai mukavuuksilla ei ole niin väliä.

4. Vastamelukuulokkeet. Voikohan ne päässä nukkua?

5. Lobotomia, Itselle -palaa kohtaan yksi ja eettinen ratkaisu. Tämä menisi läpi vain jos ehdottaisin tätä itselleni.

Viisastenkiveä ei ole vielä löytynyt. Ehkä pitäisi perustaa vertaistukiryhmä kissamutsien sureville ja stressaantuneille läheisille, jos joku olisi keksinyt ongelmaan toimivan ratkaisun.