Pidin lähestyvän joulun kunniaksi kesäloman. Jätin kissamutsin kissoineen kotimaan kamaralle ja lensin maapallon toiselle puolelle puoleksitoista viikoksi. Loma oli oikein onnistunut. Kotiin palatessani kaikki kissalan kissat kokoontuivat tuijottamaan minua, olo oli kuin kauhuelokuvasta -mihin vain katsoinkin niin minua tuijotettiin tiiviisti. Nuoret kissat eivät leikkineet eivätkä riehuneet, vanhat eivät menneet saunaan nukkumaan, minua vain tuijotettiin. Jossain vaiheessa tällainen lievästi sanoen painostava ilmapiiri laukesi ja kissat palasivat normaalirutiineihinsa. Ilmeisesti niiden neuvosto oli kuitenkin päättänyt, että nuorimpien kissojen osaksi lankeaisi tehtävä saada minut tuntemaan jatkuvasti painon tunnetta rinnan päällä.

Käytännössä asia toteutetaan niin, että jompikumpi nuorista kissoista seuraa minua koko ajan, ehkä molemmat. Jos istahdan tai menen edes hetkeksi makuulle, seuraa välitön hyökkäys. Jompikumpi asettautuu välittömästi rintani päälle makaamaan. Nukkuessa en voi oikein kääntyäkään tästä syystä ja samalla painon tunne rinnan päällä kasvaa. Tiedättekö mitä sydänkohtauksen oireiksi kuvataan: ”Kipu kuvataan usein vannemaiseksi tai painavaksi, ’kuin norsu istuisi päällä’. Osassa tapauksia ahdistus tai painon tunne on etualalla siten, että tuntemusta ei välttämättä kuvata kivuksi”. Asia selvä, kissat yrittävät saada elimistöni luulemaan, että minulla on sydänkohtaus! Onnistuneen ja pitkän loman päätteeksi elimistöni joutuu käsittelemään signaaleja, jotka kertovat sille, että sydäri on käsillä.

Kaikista nuorin kissa on opetellut myös aikansa kuluksi kopristelemaan tassujaan kun se makoilee päälläni. Jostain syystä kynsien (pienoissapelien) kopristelu tapahtuu aina ranteitani vasten. Ollakseni selkeämpi: valtimoiden kohdalla. Samalla kissalla on hyvin itsetyytyväinen ja pirullinen ilme.