Yksi pentu hyppää pommilla (sekunniksi vahtimatta jääneeseen, tosin kansi oli päällä) mustikkasoppakulhoon tiskipöydällä, samaan aikaan kun toinen kiipeää verhoihin olohuoneessa. Taustalla maukuu kiimainen kissa, ääninappi niin kaakossa, että pää meinaa räjähtää. Itse olet juuri päässyt pitkän päivän päätteeksi istumaan pöydän ääreen nälkäisenä. Nouset alistuneena pöydän äärestä, edelleen nälkäisenä. Tajuat, että ruokalautanen on piilotettava jonnekin suljettuun tilaan, koska muuten pennut hyökkäävät maistelemaan eväitäsi. Käyt ensin pelastamassa verhotankojen korkeudelle kiivenneen pennun, joka osaa kiivetä ylös mutta ei alas. Tämän jälkeen kiiruhdat mustikkaisen pennun perään, tässä vaiheessa se on jo vaihtanut maisemaa, mutta helppo löytää kun seuraa mustikkakeiton jälkiä... Siivo on melkoinen, kannattaa aloittaa pennun siistimisestä.

Aivan normaalia. Oikeastaan, jos kuvittelet voivasi istahtaa hetkeksi, voit olla varma että saat pientä aktivointia ennen kuin ehdit kissaa sanoa. Huolestuttavaa on se, että pidät tilannetta aivan normaalina. Kuka sitä nyt kotonaan saisi levätä tai rentoutua? Olen nykyään vähentänyt etätöitä siitä syystä, että on mukavaa päästä toimistolle rentoutumaan. Oma rauhallinen huone! Sellainen, jossa ei tarvitse suojata laturinjohtoa yläilmoihin, ettei sitä järsittäisi poikki! Ajatella -ja vielä totta, eikä päiväuni!