Kysymys kuuluu, montako kertaa kissanpentuja pitää nostaa pois tiskipöydältä kun yrittää valmistaa ruokaa. Vastaus riippuu monesta asiasta. Siitä, kuinka kauan ruuan valmistus kestää, kuinka aktiivisella tuulella pennut sattuvat olemaan ja miten kutkuttavalta ruoka niiden nokkaan haisee. Esimerkiksi tonnikalasta suosittelen luopumaan siksi aikaa kun on kissanpentu(ja) talossa, ne haistavat sen sikiunestakin ja jos räpäytät silmää, ovat kissat jo syöneet tonnikalasi.

Ennen pidin ruuanlaittoa viikonloppuisin rentouttavana. Kuuntelin samalla hyvää musiikkia, saatoinpa juoda lasillisen viiniä samalla. Kuten huomaatte, kirjoitan menneessä aikamuodossa. Kokkailu ei ole enää niinkään rentouttavaa vaan muistuttaa enemmänkin jonkinlaista ninjojen taistelua. Yksi vastaan monta. Koitat pilkkoa, joku pikkuninja koittaa salamannopeasti syöksyä leikkuulaudalle ja työntää tassunsa väliin. Koitat keittää, paistaa ja säästää ninjat palovammoilta. Koitat varjella ruoka-aineita kissankarvoilta ja joutumasta niiden taisteluleikkejen harjoitusmateriaaliksi. Nostat pienet riiviöt miljoona kertaa alas pöydältä ja ne hyppäävät siihen takaisin kuin jojot.

Joku saattaisi kysyä, miksi en sulje yksinkertaisesti keittiön ovea. Koska kyseessä on avokeittiö, koska kissamutsi haluaa kullanmurujensa hengaavan muun perheen kanssa. Koska olen oikeastaan ainut joka kokee asiassa jonkinlaisen ongelman, muista kokkisotani katselu ja siihen osallistuminen on viihdyttävää! Olen koittanut pitää voimassa ohjesääntöä "ei elävää lihaa pöydälle", taistelu, joka on hävitty jo ennen kuin se oli alkanutkaan.