Olen aina ollut sitä mieltä, että kodin pitäisi olla paikka rentoutua ja rahoittua, ladata akkuja ja saada olla oma itsensä, tehdä niitä asioita joita haluaa. Sitten heräsin päiväunestani ja huomasin, että kissaeläimet olivat valloittaneet kotini, eikä se enää toimi niin hyvin noihin tarkoituksiin kuin työleirinä.

Kissoistahan on käyty keskustelua sen suhteen, ovatko ne oikeasti domestikoituneita vai oppineet vain käyttämään ihmisiä hyväkseen. Naurettava kysymys, etenkään jos on joskus jakanut elintilansa kissan kanssa! Hyväksikäyttöä räikeimmillään!

Joka tapauksessa, olen nyt keksinyt ratkaisun. En raaskisi millään luopua kissamutsista, enkä totta puhuen kaikista kissoistakaan, mutta todella, todella kaipaisin omaa rauhaa. Keksin tähän loistavan ratkaisun: mieluola! En vielä tiedä minne portaikon alle tai komeroon minut sijoitetaan. Itse toivoisin mahdollisimman äänieristettyä, valoisaa ja avaraa tilaa, jonne olisi sisäänpääsy vain minulla ja koiravanhuksella, mutta saatan houria. Ei ole niin väliä, olisiko tilassa pelikonsoleita, työkaluja tai sen sellaista. Ennenkaikkea toivon sinne rauhaa. Ja ehkä hyvän langattoman kaiuttimen siltä varalta että haluaisin kuunnella musiikkia tai tanssia oman tilani kunniaksi. Ehkä nojatuoli tai sohva, johon kenenkään kynsillä ei olisi asiaa ja jota koristaisivat vain omat karvani! Josta minun ei tarvitsisi nostaa takalistoani joka siunaaman kerta kun olen juuri päässyt istumaan. Istuisin siinä niin kauan, että perseeni puutuisi, ihan vain koska pystyisin!

Kissamutsi ei voi käsittää, hänen mielestään en ole enää eläinrakas ja haluan eristäytyä muusta perheestä. Ehei, siitä ei ole kysymys. Tarvitsen vain välillä rauhaa kestääkseni arkea, joka ajoittain muistuttaa mielestäni mielisairaalaa.