Jos olisin nuorempi, notkeampi ja vähemmän hajalla, alkaisin harrastaa parkouria. Luulisi minun siis olevan innoissani kun talossa on monta nuorta ja innokasta harrastajaa. Yleensä treenit alkavat sen siunaaman hetkellä kun pääsen istahtamaan hetkeksi alas sohvalle. Silloin rosvojoukko rynnistää jo kylää kohti tuolta, eräs nuori kissa johtohahmona. Jostain syystä kuvioon kuuluu käyttää minua trampoliinina loikkaan, joka suuntautuu kohti seinää, johon tarrataan kynsillä kiinni. Siitä sitten jatketaan fiiliksen mukaan joko verhotangon päälle tai sekoillaan eri ilmansuuntiin osuen kaikkeen mahdolliseen elolliseen.

Toisinaan yritän harhauttaa näitä pikkueläimiä menemällä makuuhuoneeseen kirjani kanssa. Yleensä kissojen viihtyminen on tuossa talon viileimmässä huoneessa tasan nolla tähteä. Mutta jos satun lukemaan siellä, saapuvat pikkueläimet perässä yhtä varmasti kuin mäkäräiset pohjoisen kesään. Yht'äkkiä makuuhuone on pienten tasmanian tuholaisten aarreaitta, on lamppua jonka varjostinta rääpiä ja pudottaa, on pimennysverhot, joita pitkin kiipeillä, on kirja jota luen ja josta voi koittaa repiä sivuja irti!

Kissakodissa näkyvät elämän jäljet, nätisti sanottuna. Osuvampi ilmaisu olisikin ehkä, että kymmenien tasmanian tuholaisten jäljet. Toisinaan Kissamutsi saa sisustus ja suursiivousvimmoja, olisin niistä innoissani jos en tietäisi vimman menevän ohi yhtä nopeasti kuin se tulikin. Vimman aikana kissojen aiheuttamia pintatuhoja korjataan ja uusia kodintekstiileitä hommataan. Itse saan olla päävastuullinen korjaustöissä ja jostain kumman syystä myös ostokset eivät suinkaan mene kissojen omistajan piikkiin. Se pikkuriiviöiden kunniaksi on pakko sanoa, että he osallistuvat näihin sisustustöihin Teuvo Lomanin innokkuudella.