torstai, 6. huhtikuu 2017

Renkaanpotkijaiset

Osapuilleen 15 vuotta kissalan toimintaa seuranneena olen kiinnittänyt huomiota pennunottajiin. Kissalan alkuaikoina pennunottajat halusivat tehdä hyvän vaikutuksen, olivat harkinneet kissan ottamista pitkään ja Kissamutsi joutui lähinnä toppuuttelemaan näitä ennen lopullisen päätöksen tekemistä. Nykyään meno on melko erilaista ja olenkin alkanut kutsumaan tiettyä ihmisryhmää renkaan potkijoiksi.

Nykyään pennunottajat tulevat vähän miten sattuu, jos tulevat. Toisinaan heille onkin ilmaantunut jotain muuta mukavaa tekemistä ja parin viikon päästä kysellään uudestaan josko nyt voisikin tulla katsomaan. Itse suhtaudun asiaan niin, että peruuntumisista olisi kohtuullista ilmoittaa edes tekstiviestillä. Sovittu tapaamisaika on myös liukuva käsite ja pari tuntia sinne tänne pennunkatsojien odottelu tuntuu olevan monien mielestä ihan ok -ikäänkuin Kissamutsilla ei olisi muuta elämää kuin pitää kissataloa auki 24/7. Kissamutsin puolisona en jaksa aina olla maailman ymmärtäväisin, etenkin jos illallinen myöhästyy tai sovittu ja maksettu meno on peruuntua -jotkut tuntuvat kuitenkin ajattelevan Kissamutsia palveluntarjoana.

Renkaanpotkimista kuvaa se, että kissan ottamista ei olla mietitty kovinkaan tarkoin ennen kuin kasvattajaan otetaan yhteyttä ja pentuja halutaan tulla katsomaan. Yhä useammin käy niin, että perheen isä, lapsi, mummo tai kummin kaima on saanut jonkinlaisia allergiaoireita kissalassa käynnin jälkeen. Eikä kissaa voida ottaa koska mummo ei voisi enää kyläillä perheessä tai kummin kaimaa oltiin ajateltu kissanhoitopaikaksi. Ihan ok, näin välillä varmasti onkin, mutta kun saman pentueen kohdalla osuu jo viides tällainen tapaus kohdalle, tekisi mieli kysyä eikö asiaa oltaisi voitu selvittää tai miettiä etukäteen.

Monet tulevat ja viihtyvät hyvin, vaikuttavat ihastuneilta pentuihin. Mutta sitten aletaankin miettiä kuinka kissa sitoisikaan! Nuorenparin toinen osapuoli ei ehkä olekaan valmis sitoutumaan yhteiseen kissaan. Tai kissa voisi rajoittaa biletystä ja matkustelua. Jälleen kerran, hyvä että tällaiseen tilanteeseen ei oteta kissanpentua! Mutta pieni ääni pääni sisällä huutaa, että eikö tätä asiaa oltaisi voitu pohtia etukäteen.

Osa ihmisistä valitsee tämän rodun, koska se on melko itsenäinen. Jotkut ymmärtävät asian siten, että rotu sopisi kiireiselle nykyihmiselle joka käy kotonaan vain nukkumassa. Eli pieni kissanpentu pärjäisi ihmisten mielestä hyvin 16 tuntia vuorokaudessa yksin ja ainoa seura mitä sillä olisi olisi uupumustaan pois kuorsaava ihminen. Ehkä ei. On jo etukäteen tiedossa, että pian kissa palautettaisiin kun se valvottaisi perhettään yöllä. Muutenkin ihmiset kyselvevät nykyään paljon siitä voiko kissan palauttaa jos se ei olekaan mieluinen tai jos tulee ongelmia. Ei. Kissa ei ole esine jossa on palautusaika. Kissat eivät ole siinä mielessä laumaeläimiä kuin koirat, että ne voisivat tulla vieroituksen jälkeen kasvattajalle hoitoon tai ne voisi palauttaa. Todellisissa ongelmatilanteissa kasvattaja toki haluaakin auttaa uuden, hyvän kodin etsimisessä.

Sitten on ryhmä, joka haluaisi vain tulla katsomaan pentuja. Eräskin meille tuntematon äiti laittoi viestiä, että hänen nelivuotiaansa tykkää kissoista, mutta äiti ei, voisiko hän siis tuoda lapsen muutamaksi tunniksi leikkimään kissojen kanssa (vai kissoilla?) kun hän käy ostoksilla. Toinen ryhmä ovat ihmiset, jotka ovat luopuneet kissasta allergian vuoksi, mutta tulevat maininneeksi tästä vain tultuaan katsomaan pentuja. Kolmannet eivät ole tulleet kysyneeksi rotukissojen hintaa ja kauhistuvat kun niitä ei saakkaan ilmaiseksi.

Ikävä kyllä, kiireisessä arjessa ei ehdi tavata oikein edes ystäviä ja sukulaisia, saati että ehtisi kestittää vieraita kuin ilmainen kissakahvila ikään. Pentumme ovat tupanneet olemaan erittäin rohkeita ja sosiaalisia, ne kiipeävät aina vieraiden syliin ja leikkivät näiden kanssa. Toimimme lähtökohtaisesti niin, että pennut tottuvat eri ikäisiin, -sukupuolisiin jne ihmisiin, koiriin, kodin normaaliääniin jne. Näitä riittää omassakin tuttavapiirissä riittämiin -kissanpentujen toilailujen ohella on kiva päivittää kuulumisia.

 

Huom! Kissamutsi ei liity angstipostaukseen millään tavalla ja jaksaa kestittää & selittää samat asiat tuhanteen kertaan.

 

 

 

 

maanantai, 3. huhtikuu 2017

Hermosärkyä

Olen alkanut ulista kivusta.

Syynä tähän on se, että yhä kasvavalla frekvenssillä pienet sapelit porautuvat ihoni läpi suoraan hermoon. Särystä päätellen kolmoishermoon, koska asteikolla 1-10 kipu on jotakuinkin 12. Kissamutsin mielestä moisesta hermosärystä on turha ulista, ehkä pienet koukkukynnet eivät osu hänen hermotukseensa. Kipukynnykseni on vieläpä korkea, olen tyynen rauhallisesti hevosen lastauksessa todennut sormeni murtuneen (röntgen totesi koko luun olevan halki) ja jatkanut parituntista itsepäisen ja vähän tuhmankin hevosen lastaamista.

Fyysinen kipu ei ole ainut asia mikä saattaa käydä ison pentueen kanssa hermoihin. Joskus saattaa iskeä hermoon kun olet juuri tehnyt itsellesi voileivän, käännyt jääkaapille kurottamaan juotavaa ja sekunnin sadasosassa lauma pikkukissoja (joiden suussa tiedät erilaisten basiliskojen viettävän orgioitaan). Leivät on menetetty. Hermoja ei kuitenkaan auta menettää, eiväthän pikkukissat voi tietää mikä on niille sallittua evästä ja mikä ei. Itse olet hyvässä lykyssä ehtinyt syödä 10 tuntia sitten ja pikkukisut 10 minuuttia sitten. Ei auta kuin tarjoilla herkkuleivät koirille ja toivoa, että jääkaapista löytyisi vielä jotain järsittävää itselle. Porkkana löytyi.

maanantai, 27. maaliskuu 2017

Nukkumaanmenoaika

Kuvittele tilanne: haluat mennä nukkumaan. Normaalisti ihminen lampsisi sänkyyn, painaisi päänsä tyynyyn ja alkaisi odottelemaan nukkumattia.

Kissalassa homma on hankalampi. On normaalia haluta tarkistaa, että pikkukissoilla on kaikki ok. Joskus heidän tavoittamisensa saattaa olla astetta hankalampi tavoite. Pikkukisut löytävät uusia unipaikkoja ja vaikka ei asuisikaan kartanossa (kissat ovat köyhien harrastus) jokainen pentue onnistuu aina löytämään aivan uusia rauhallisia nukkumapaikkoja. Yleensä joukosta jää puuttumaan yksi yksilö, jonka etsimiseen menee noin puoli tuntia. Eilen illalla tämä etsittävä oli löytänyt itselleen niinkin eksoottisen nukkumapaikan kuin meikkipussi. Tarina ei kerro kuinka pikkukissa oli päässyt kiipeämään kylpyhuoneen pöydälle. Nuori neiti näytti viihtyvän loistavasti meikkien päällä.

Siinä vaiheessa kun olet haahuillut puoli tuntia etsien puuttuvaa kissalasta, ovat muut kissalapset heränneet virkeinä ja levänneinä. Nyt alkaa sellainen hoplop hysteria ja poukkoilu, että vaikka olisit kuinka väsynyt, ainut mistä voit uneksia on nukkuminen.

 

torstai, 23. maaliskuu 2017

Tassutaidetta!

Nyt nykytaiteen sisäänostajat tarkkana! Meillä olisi tarjolla nykytaidetta. Sellaista jossa kissanpoika on ensin käynyt hiekkalaatikolla, masu on ollut löysällä ja pikkukisu on astunut tuotokseensa. Tämän jälkeen se on olo helpottuneena lähtenyt iloisesti loikkimaan. Kakkakäpälät ovat vieneet pikkukissan ensimmäisenä sänkyyn, josta on sopivasti ehditty illan tullen poistaa päiväpeitto. Pieniä sieviä kakkatassun jälkiä kulkee pääasiassa pussilakanan (parhaat italiailaiset pussilakanat talossa) poikki, mutta jälkiä löytyy myös aluslakanasta, tyynyliinoista ja petauspatjasta.

Pitkän ja rankan päivän jälkeen ei aina pääse nukkumaan kun olisi toivonut. Joskus täytyy vielä ryhtyä kuorimaan petauspatjaa pestävistä päällysteistä ja alkaa vaihtamaan lakanoita. Pesukonetta ei ole vielä käynnistetty, joten nykytaiteen ystävät, vielä ehditte hankkia palan tätä iloa pursuavaa taidetta jos toimitte nopeasti.

ps. myös jokainen pieni kissa on taideteos. Niitäkin olisi muutama vailla kotia. Taidetta koteihin!

tiistai, 14. maaliskuu 2017

Onneksi ei ole vielä sortsikelit!

Viitaten edellisen postauksen kynsimäärään, olinkin jo unohtanut miten teräviä pikkukisujen kynnet ovat. Ja kuinka kiva ihmisläheisistä kissalapsista on kipaista jalkaa pitkin syliin. Lauma pieniä rämäpäitä on niin nopea ja hyökkäys tapahtuu monesta suunnasta, että usein et ehdi silmääsi räpäyttää kun huomaatkin jo olevasi kissapuu. Pienten kissojen kynnet ovat koukkuja, jotka tarttuvat ihoosi ja vaatteisiisi kun ongenkoukku.

Etenkin kissamutsin jaloista alkaa jo alkuperäisväri hävitä naarmujen tieltä. Mikä avuksi? No, kuningas alkoholi tietenkin. Ihan auringonhattu-uutteen muodossa tosin. Kissamutsien empiiristen tutkimusten mukaan tämä litku auttaa naarmuihin parhaiten. Joka paikkaan ei ylety itse, eli tässä pääsee tai joutuu läträämään luontaistuotetippojen kanssa ihan harrastukseksi asti.