keskiviikko, 14. helmikuu 2018

Ystävänpäivä pehmoilua

Ystävänpäivän kunniaksi ajattelin tehdä paljastuksen. Ellei kyseessä ole jopa kääk-juoru!

Tässä se nyt tulee. Olen alkanut pukeutua mätsäävästi kissojen kanssa. Ihan totta. Ja kaikki tämä on tapahtunut alitajuisesti, ilman suunnittelua. Jos ostan vaatteita tai valitsen niitä kaapista, huomaan, että olen aina valinnut kissoihin mätsäävät värit. Olen kuin yksi niistä. Kyseessä voi tietenkin olla myös alitajuinen tarve saada Kissamutsilta huomiota ja silitystä, naamioituminen yhdeksi kissoista saattaa olla tähän paras tapa.

On minulla toinenkin teoria: foliohatut päähän (nekin mätsäävät muuten kissoihimme)! Nimittäin, olen alkanut epäillä, että kissojen "kehrääminen" on itseasiassa suggestointia. Ja altistuttuani usean vuoden ajan kissojen hyrinän muodossa suorittamaan mind controlliin ne ovat saaneet minut toimimaan haluamallaan tavalla. Mm. pukeutumaan väreihin jotka näitä narsistisia otuksia viehättävät!

maanantai, 12. helmikuu 2018

Tasmanian tuholaiset

Jos olisin nuorempi, notkeampi ja vähemmän hajalla, alkaisin harrastaa parkouria. Luulisi minun siis olevan innoissani kun talossa on monta nuorta ja innokasta harrastajaa. Yleensä treenit alkavat sen siunaaman hetkellä kun pääsen istahtamaan hetkeksi alas sohvalle. Silloin rosvojoukko rynnistää jo kylää kohti tuolta, eräs nuori kissa johtohahmona. Jostain syystä kuvioon kuuluu käyttää minua trampoliinina loikkaan, joka suuntautuu kohti seinää, johon tarrataan kynsillä kiinni. Siitä sitten jatketaan fiiliksen mukaan joko verhotangon päälle tai sekoillaan eri ilmansuuntiin osuen kaikkeen mahdolliseen elolliseen.

Toisinaan yritän harhauttaa näitä pikkueläimiä menemällä makuuhuoneeseen kirjani kanssa. Yleensä kissojen viihtyminen on tuossa talon viileimmässä huoneessa tasan nolla tähteä. Mutta jos satun lukemaan siellä, saapuvat pikkueläimet perässä yhtä varmasti kuin mäkäräiset pohjoisen kesään. Yht'äkkiä makuuhuone on pienten tasmanian tuholaisten aarreaitta, on lamppua jonka varjostinta rääpiä ja pudottaa, on pimennysverhot, joita pitkin kiipeillä, on kirja jota luen ja josta voi koittaa repiä sivuja irti!

Kissakodissa näkyvät elämän jäljet, nätisti sanottuna. Osuvampi ilmaisu olisikin ehkä, että kymmenien tasmanian tuholaisten jäljet. Toisinaan Kissamutsi saa sisustus ja suursiivousvimmoja, olisin niistä innoissani jos en tietäisi vimman menevän ohi yhtä nopeasti kuin se tulikin. Vimman aikana kissojen aiheuttamia pintatuhoja korjataan ja uusia kodintekstiileitä hommataan. Itse saan olla päävastuullinen korjaustöissä ja jostain kumman syystä myös ostokset eivät suinkaan mene kissojen omistajan piikkiin. Se pikkuriiviöiden kunniaksi on pakko sanoa, että he osallistuvat näihin sisustustöihin Teuvo Lomanin innokkuudella.

sunnuntai, 11. helmikuu 2018

Kakkaa

Kissamutsin puheenaiheet saattavat toisinaan olla hieman yksipuolisia. Vaikka olen korviani myöden täynnä kakkapuheita, enkä mieluusti kuulisi koko sanaa, on aiheesta pakko puhua vielä hieman.  Kissanpennuillahan oli pientä ripulia, katastrofiajatteluun taipuvainen kissamutsi on läpikäynyt kaikenlaiset zoonoosit, maalaillut ajatuksia kodin otsonoinnista jne. Minkäänlaisia aihetodisteita giardioista sun muista ei tosin ole. Luonnollisesti kissanpentujen luovutus siirrettiin tuonnemmaksi, mikä on ihan hyvä kaikkien osapuolien kannalta. Eli sama hullujenhuone meno jatkuu ja saan kuulla melko monta raporttia päivässä kakkaan liittyen.

Toissapäivänä kissamutsin innokkuus saavutti mittasuhteet, jotka meinasivat saada lehmänhermoni katoamaan. Olin pitkän työviikon (ja kissanhoitorupeaman) päälle kokkaamassa keittiössä. Aikaisemmin olikin jo puhetta miten haastava tehtävä se on junior mastercheffien pyrkiessä keittiöön. Kaikesta huolimatta, halusin valmistaa kunnon illallisen ja kohtasin tällä kertaa aivan uuden haasteen. Pilkkoessani siinä kasviksia Kissamutsi saapui paikalle kissanpaskan kanssa. Hän oli juuri siivonnut hiekkalaatikon jonkun jäljiltä ja halusi esitellä kunnollista pökälettä. Keittiössä. Kun tein ruokaa. Ilmeisesti zoonoosi-epäilyt eivät olleet sillä hetkellä enää päällimmäinen huolenaihe...

perjantai, 9. helmikuu 2018

Kissamutsi työmatkalla

Yleensä kun kissamutsi on työmatkalla, yhteydenottoja tulee todella niukasti, koska päivien aikataulu on kuulemma tiukka. Jos talossa sattuu olemaan kissanpentuja, puhelimeni pimputtaa jatkuvasti kuin olisi tullut hulluksi. Kuulumisten kysely rajoittuu luonnollisesti kissanpoikasten kuulumisiin. Eilen tilanne kulminoitui siinä vaiheessa, kun seisoin kauppajonossa ja minun olisi pitänyt alkaa antamaan raporttia puhelimessa kissanpentujen ulosteista. Muutamalla pennulla on nimittäin ollut löysä maha ja minut on valjastettu vahtimaan niiden hiekkalaatikolla käymistä, ohjeistus on niin pitkä ja yksityiskohtainen että hypätään tämän kohdan yli!

Matkaa edeltävänä päivänä sähköpostiini ilmestyi kissojen hoito-ohjeet. Pahaa-aavistamattomana painoin tulosta-nappia ja huomasin kauhukseni ohjeiden olevan useamman sivun mittaiset. Hipsin tulostimelle kuin varkaissa ollut hamsteri ja vilkuilin olkani yli ettei kukaan leukaileva työkaveri sattuisi paikalle ja huomaisi millaista dokumenttia olin tulostamassa. Kun yritin tavata ohjeita, oli kissoihin liittyvä ajatuksenvirta jotain, mikä sai aivoni miltei poksahtamaan. Pakko palata ulosteisiin sen verran, että minun tulisi ohjeiden mukaan vahtia joka kerta kun joku käy laatikolla (helppo homma kun laatikoita ja kissoja on ympäri taloa), siivota tuotos heti ja raportoida sen ominaisuudet jääkaapin olevaan lomakkeeseen!

Kotona kissamutsi kuulusteli minut heti ohjeista, enkä selvinnyt tentistä loistavin arvosanoin. Hän tuhersi ohjeisiinsa vielä viivoja, nuolia, alleviivauksia, ympyröi tekstejä jne. Ohjeet eivät muuttuneet ainakaan selkeämmiksi.

Ehkä olisi ollut parempi, että hän olisi palkannut esim. CIA-agentin yönyli reissunsa ajaksi vahtimaan näitä pieniä hunneja, voi olla että omat resurssini ovat vain liian rajalliset tähän vaativaan tehtävään. Tosin kissanpojat, syövät ja leikkivät, ovat iloisia ja ennenkaikkea rasittavia -silloin oletan kaiken olevan kunnossa!

maanantai, 5. helmikuu 2018

10? 500? Miljoona?

Kysymys kuuluu, montako kertaa kissanpentuja pitää nostaa pois tiskipöydältä kun yrittää valmistaa ruokaa. Vastaus riippuu monesta asiasta. Siitä, kuinka kauan ruuan valmistus kestää, kuinka aktiivisella tuulella pennut sattuvat olemaan ja miten kutkuttavalta ruoka niiden nokkaan haisee. Esimerkiksi tonnikalasta suosittelen luopumaan siksi aikaa kun on kissanpentu(ja) talossa, ne haistavat sen sikiunestakin ja jos räpäytät silmää, ovat kissat jo syöneet tonnikalasi.

Ennen pidin ruuanlaittoa viikonloppuisin rentouttavana. Kuuntelin samalla hyvää musiikkia, saatoinpa juoda lasillisen viiniä samalla. Kuten huomaatte, kirjoitan menneessä aikamuodossa. Kokkailu ei ole enää niinkään rentouttavaa vaan muistuttaa enemmänkin jonkinlaista ninjojen taistelua. Yksi vastaan monta. Koitat pilkkoa, joku pikkuninja koittaa salamannopeasti syöksyä leikkuulaudalle ja työntää tassunsa väliin. Koitat keittää, paistaa ja säästää ninjat palovammoilta. Koitat varjella ruoka-aineita kissankarvoilta ja joutumasta niiden taisteluleikkejen harjoitusmateriaaliksi. Nostat pienet riiviöt miljoona kertaa alas pöydältä ja ne hyppäävät siihen takaisin kuin jojot.

Joku saattaisi kysyä, miksi en sulje yksinkertaisesti keittiön ovea. Koska kyseessä on avokeittiö, koska kissamutsi haluaa kullanmurujensa hengaavan muun perheen kanssa. Koska olen oikeastaan ainut joka kokee asiassa jonkinlaisen ongelman, muista kokkisotani katselu ja siihen osallistuminen on viihdyttävää! Olen koittanut pitää voimassa ohjesääntöä "ei elävää lihaa pöydälle", taistelu, joka on hävitty jo ennen kuin se oli alkanutkaan.